Ai vitsi, muistan omat ylioppilasjuhlani kuin eilisen. Jälkeenpäin voin sanoa, että toi oli kyllä sellainen päivä, jonka tulen varmasti muistamaan aina. Tää on se päivä, kun teillä valmistuneilla alkaa tavallaan uusi jakso elämässänne. Nyt elämä on vain ja ainoastaan teidän käsissänne ja vaihtoehtoja on kuulkaas loputtomiin.
Mä meen tänään kuvaamaan Claudian ylioppilasjuhliin ja illalla lähden juhlimaan kavereiden kanssa. Varmasti kiva päivä tulossa.
Haluan onnitella kaikkia tänään valmistuvia. Te teitte sen – onneksi olkoon♥
Viimeisimpinä päivinä on taas tuntunut siltä kuin olisin lapsi. Lapsi, joka antaa vain mennä ja uskaltaa elää hetkessä. Toukokuussa, joka tänä vuonna kai lasketaan jo kesäksi, mä tein enemmän asioita, mitä koko viime kesänä tein yhteensä.
Mun kohdalla liikunta on hallinnut elämääni tosi paljon viimeisten vuosien aikana ja oikeestaan mun elämässä ei ole ollut muuta kuin liikunta. Treeneihin, kotiin ja töihin tai treeneihin, kotiin ja taas treeneihin. Ei oo ollut helppoa olla niin riippuvainen liikunnasta, koska siinä on vähän sellanen juttu, että kun välillä mieli saattaa jaksaa, mutta kroppa ei. Ja pidemmällä tähtäimellä tällaisessa touhussa väsyy ja kun väsyy, katoavat kaikki hyvät ajatuksetkin ympäriltämme.
Ja ei, en todellakaan oo tässä väittämässä, että kohdallani on tapahtunut joku ihmeparantuminen, mutta mä oon tässä sanomassa, että oon oivaltanut asioita ja tehnyt muutoksia, vaikka noiden muutosten tekeminen on pelottanut. Kysynyt itseltäni, että ”haluanko, että mun elämä on tällaista hautaan asti?”. Vastaus on ollut ei, joten jos haluan muutoksia, on jotain muutettava. Oon ottanut esimerkiksi maaliskuusta todella ison harppauksen tähän hetkeen ja oon niin hiton ylpeä itsestäni.
Oi että, kuinka ikävä mulla on ollutkaan ulkona juoksemista. Oon tällä viikolla käynyt jokaisena aamuna lenkillä ennen töitä ja oon itse asiassa juossut tosi pitkiä lenkkejä. Eilenkin esimerkiksi heräsin puoli kuudelta, lähdin kuudelta juoksemaan, olin kotona kahdeksan maissa, laittauduin ja lähdin töihin. Jokainen päivä tällä viikolla on ollut aikalailla tällainen. Iltaisin töiden jälkeen oon sitten nähnyt kavereita ja käynyt jopa jokaisena iltana meressäkin uimassa.
Oletteko ikinä miettineet, miten paljon meidän omat ajatukset vaikuttaakaan siihen, miten me voidaan. Mä oon itse elänyt sen vaiheen, kun oon ajatellut kaiken olevan ”ihan paskaa” ja että ”mikään ei onnistu” ja voin sanoa, että ei varmana onnistukaan, jos ajattelen näin. Sen sijaan positiivisilla ajatuksilla on hurjasti vaikutusta meidän elämänlaatuuun.
Aina ei ole ollut näin. Oikeastaan viime viikolla mä aloin miettimään sitä, että mun on pakko tehdä muutoksia mun elämään, jos oikeasti haluan voida paremmin. En voi vain jatkaa samalla tavalla ja miettiä, että ”huomenna” tai ”sitten kun”.
Tällä viikolla oon käynyt kaksi kertaa salilla ja sen sijaan juossut ulkona. Oon tosiaan ollut joka päivä töissä ja ottanut hirveästi lisävuoroja. Oon levännyt iltaisin, käynyt uimassa, nähnyt kavereita, käynyt kävelyillä ja nauttinut niistä pienistä hetkistä, mitä elämä on mulle antanut.
Mulla on paha tapa verrata itseäni aikaisempiin suorituksiini. Miksen pystyisi juosta parin tunnin lenkkiä, kun juoksin sen viime viikollakin? Miksen treenaisi tänään kolme tuntia, koska viime viikollakin tein niin. Miksen siivoaisi mun asuntoa, kun se viime viikollakin tuli siivottua? Miksen pystyisi olemaan energinen, kun viime viikollakin olin.
Mutta yritän ymmärtää, että jokainen päivä on uusi. Unohdan huomisen, en mieti tulevaa ja elän juuri tässä hetkessä. Näin se menee.
Oon sanonut tätä jo monelle mun kaverillekin tässä kuluneen viikon aikana, mutta en muista, koska olisin ollut näin innoissani kesästä. Tässä kesässä on paljon uutta: asun uudessa asunnossa ja koen, että mulla on hyvät eväät tätä kesää varten.
Tänä kesänä aion..
Groteskista tulikin mieleeni: Parhaimmat kesäillat tulee yleensä vietettyä Groteskissa, joten sinnekin suuntaan varmasti useaan otteeseen tänä kesänä.
Juosta puolimaratonin ja ehkä kentien myös kokonaisen maratonin.
Kuvata kesävideon tästä kesästä.
Käydä Malminkartanonportailla treenaamassa.
Istuskelen tässä just äidin luona keittiössä suihkun raikkaana, pyyhe päässäni ja kirjoitan tätä tekstiä teille. Mulla on jotenkin tosi rauhallinen fiilis. Tulin hetki sitten merestä uimasta ja sitä ennen olin salilla tekemässä tosi kivan treenin. Oon kauheesti miettinyt tällä viikolla elämää ja onnellisuutta. Miten tästä elämästä voisi oppia nauttimaan kunnolla, kun välillä tuntuu, että elämä on yhtä suorittamista?
Mun on jotenkin välillä tosi vaikea pitää elämääni tasapainossa. Katson kalenteriani, joka näyttää todella kiireiseltä ja alan jo mielessäni miettimään, että kuinka helvetin raskas rupeama edessäni onkaan. On tietyllä tapaa tärkeää pitää kaikki langat käsissä ja olla tietoinen siitä, että edessä on paljon tekemistä, mutta samaan aikaan olisi vain niin paljon parempi jos pystyisi elämään ajattelematta kaikkea sitä, mitä ”pitäisi” tehdä. Olla murehtimatta kokonaisuudesta ja nauttia elämästä päivä kerrallaan.
Mä haluan ajatella meidän elämää tavallaan huojuvana tornina. Torni rakentuu palasista ja nuo palaset kuvaavat meidän elämän eri osa-alueita. Jotta torni pysyisi mahdollisimman pitkään kasassa, on jokaisen palasen pysyttävä paikallaan. Jonkin aikaa ehkä jaksamme ilman muutamaa palasta, mutta jossain vaiheessa rakenteet pettävät ja torni kuitenkin romahtaa.
Mä itse oon ihan sairaan ilonen siitä, että nyt on tullut tällaset kelit. Oon täynnä intoa ja iloa ja huomaan taas hymyileväni vähän leveämmin. Kun katson kalenteriani seuraavan kahden viikon ajalta, niin normaalisti olisin tosi järkyttynyt. Kamalasti kaikkea, miten pystyn tähän? Mutta just nyt en osaa surra. Mä tiedän, että mä selviän, koska kaikkien näiden velvollisuuksien lisäksi mulle jää aikaa treenata, nauttia auringosta, nähdä ystäviäni ja tehdä muita kivoja juttuja.
Kesä on niin ihanaa aikaa. Elikkä mun vinkki teille: Muistakaa tehdä asioita, joista oikeasti tykkäätte, vaikka elämässä olisikin paljon niitä ”ei niin kivalta tuntuvia asioita”. Kun niiden ei-kivojen asioiden sekaan ujutatte kivoja juttuja, niin huomaatte pysyvänne paljon iloisempina. Oli kyse sitten kivasta treenistä, kävelystä luonnossa, uimisesta meressä, ystävien kanssa vietetystä ajasta tai perheen kanssa olemisesta, niin muistakaa ottaa näillekin aikaa.
Tällä viikolla on nautittu auringosta, ulkoiltu, treenattu, nähty kavereita, tehty töitä, makoiltu nurmikolla, istuttu terasseilla, valmistauduttu tähän päivään (Ellin ja Pinjan synttäribileet), kuunneltu ihan liikaa 
Mä kuvasin teille vappuna pienen videon ja päätin samalla puhua vähän alkoholista. Mun vappuhan meni tosi rauhallisissa merkeissä eikä mua huvittanut oikein juhlia, koska olin ollut juuri edeltävänä viikonloppuna ulkona. Eikä siinä, mä tosiaan tykkään kyllä käydä juhlimassa, mutta en tykkää siitä, mitä alkoholi saa mussa aikaan. Videolla vähän lisää tästä aiheesta..
Vitsi, eilen oli niin kiva ilta. Oltiin siis Zadaan kanssa Antti Tuiskun keikalla ja meillä oli oma aitoa. Hyvää ruokaa, juomaa, ihania ihmisiä, laulamista sekä tanssimista. Lopuksi päästiin vielä limusiinikyydillä Skohaniin ja todettiin vaan 
Mun on välillä vähän vaikea lähteä kaikenlaisiin tapahtumiin, koska koen tietyllä tapaa sosiaaliset tilanteet välillä vähän vaikeiksi – etenkin silloin kun on tavallaan yksin liikenteessä (en yhtään tiennyt ketä muita tälle keikalle oli tulossa). Välillä on niitä iltoja, kun mietin vain että ”olisimpa jäänyt kotiin” ja välillä on niitä iltoja, kun olen niin iloinen siitä, että poistuin kotoa ihmisten ilmoille. Eilinen kuului ehdottomasti jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Superkiva ilta ja mulle jäi tosi hyvä fiilis. Kiitos vielä Zadaalle, että pääsin mukaan♥
Kauniita aamiaisia, matkustelua, erilaisia juhlia, valkoisissa lakanoissa löhöilyä kera rakkaan ihmisen, bikineitä, kookospähkinöitä ja naurua.
Mä tuijotan monesti tätä ruutua ja mietin, että mistä mä oikein kirjottaisin teille. Mikä olisi sellainen aihe, josta mulla on sanottavaa. Mikä inspiroisi mua? Tällä hetkellä mua ei oikeastaan inspiroi mikään, niin surulliselta kuin se kuulostaakin. Tai siis tuntuu siltä, että Pinterestiä ja Instagramia selatessa tulee vain huono fiilis, kun oma elämä on nyt tällä hetkellä sitä mitä on.
Mä oon aina ollut niin kova vertailemaan itseäni muihin ja tällä hetkellä huomaan vertailevani blogiani hirmuisesti muiden blogeihin. Tiedän, että mun ei pitäisi tehdä sitä, mutta mua vaan harmittaa teidän lukijoiden puolesta se, kuinka vähän annettavaa mulla tällä hetkellä on. Jännittävin asia elämässäni tuntuu tällä hetkellä olevan päivittäinen timjamini uudelleen herättäminen: joka aamu se on ihan nuukahtanut, sitten annan sille vettä ja vien sen ikkunan eteen ja siitä se heräilee taas hyvännäköiseksi timjamiksi.
Viimeiset viikot ovat olleet omassa elämässäni hieman erilaisia. Oon saanut kokea niin ylämäkiä kuin jyrkkiä alamäkiäkin ja mun fiilikset tästä elämästä ovat vaihdelleet todella paljon. Mun mielestä pelottavinta tässä on se, miten nopeasti kaikki on muuttunut. Tai siis, kaikki on muuttunut todella nopeasti, todella lyhyessä ajassa..
Toiveikkuuteni heräsikin viime joulukuussa, kun lääke pääsi loppumaan ja ajattelin kokeilla olla ilman. Näin on käynyt ennenkin ja jokaisella kerralla olen saanut todeta, että oli huono idea olla ilman lääkettä. Viime jouluna asiat olivat hieman eritavalla. Olin juuri muuttanut unelmieni asuntoon, tapailin kivaa kundia ja mulla oli muutenkin tosi hyvä fiilis elämästä. Ajattelin, että voisin hyvin olla ilman lääkettä.
Helmikuun puolessa välissä sain vielä yhdeltä lääkäriltä luvan olla ilman tätä mun lääkettä – voisin kokeilla olla ilman, mutta tietäisin, että tilanteen vaatiessa sitä kuitenkin olisi saatavilla reseptillä. Ja uskokaa tai älkää, koko helmikuun – ja melkein koko maaliskuun – ajan uskoin tosiaan siihen, että mä olisin päässyt tästä lääkkeestä eroon. Mä tiedän sen itsekin ja siksi en pelkää sanoa tätä ääneen, mutta mä oikein hehkuin nää pari kuukautta. Olin niin itsevarma ja onnellinen, etten muista koska olisin viimeksi ollut. Mä oikeasti nautin elämästä.
Ranskassa huomasin olevani koko aja todella huonolla tuulella. Niin huonolla tuulella, että mua oikeasti itseänikin jopa ahdisti oma huonotuulisuuteni. Kävi myös sääliksi isääni, joka joutui uhriksi – raukka sai kestää mun negatiivisuutta jokaisena päivänä. Purin häneen pahaa oloani.
Ennen kuin jatkan tätä tarinaa, niin teen pienen tiivistyksen: On hyvinkin mahdollista, että käyttäessäni Seronilia masennukseeni on se tavallaan tietämättäni vaikuttanut myös paniikkikohtauksiin. Koska en mä oo todellakaan tässä kuluneiden vuosien aikana tiennyt, että mulla olisi paniikkihäiriö. Tämä selittäisi myös sen, miksi tammikuussa sain sen kamalan paniikkikohtauksen – olinhan juuri joulukuussa lopettanut lääkkeen käytön. Alkuvuosi meni hyvin, mutta jossain vaiheessa lääkkeen puuttumattomuuden kyllä huomaa. Ranskassa alkoholi on saattanut laukaista mulle paniikkihäiriön ja tästä alkoikin sitten kamala alamäki – alamäki, jossa tajusin, että mun pitää taas aloittaa Seronilin syöminen.
Kun aloittaa Seronilin käytön, niin ensimmäisillä viikoilla mieliala saattaa olla tosi maassa ja fiilikset superhuonot. Koska tiedän tän ”masiskauden” olevan vain väliaikaista, niin en jaksa huolestua. Tiedän, että muutaman viikon päästä voin taas tosi hyvin. Tässä sivussa söin vielä vähän aikaa sitä ihme unilääkettä, jonka lääkäri mulle määräsi ja voin sanoa, että tuo lääke väsytti niin paljon. Lopetin tuon unilääkkeen käytön myös viikko sitten ja huomaan energiatasoissani heti selkeän eron.
Oon aina kokenut olevani todella sosiaalinen ihminen. Oon aina tykännyt tutustua uusiin ihmisiin, kaipaan tasaisin väliajoin ystävieni seuraa, ekoilla treffeillä ei ikinä ole sitä ongelmaa, että olisi hiljaista, koska se on varmaa, että minä puhun ja kertoohan sekin jotakin, että olen hakeutunut asiakaspalvelutyöhön – rakastan ihmisten auttamista ja tykkään siitä, että saan kommunikoida erilaisten tyyppien kanssa.
Pitkästä aikaa vähän vaan tällasta höpöttelyä. Mun päivät ovat tosi samanlaisia keskenään: treeniä, töitä, kavereiden näkemistä ja sitä perus elämistä. Mun treenit ovat kulkeneet tosi hyvin, mutta pientä motivaatiopulaa alkaa olemaan nyt havaittavissa. Kun mulla lähtee motivaatio treenaamisen suhteen, niin tiedän, että mun pitää vaihtaa johonkin erilaiseen treeniin. Eilen tuntuikin kivalta mennä ihan sinne sali-salille treenaamaan jalkoja, koska sitä en yleensä ikinä tee. Yleensä juoksen, treenaan vatsoja tai käyn tunneilla. Treeni kulki eilen hyvin ja tänään on jalat superkipeinä.
Mulla on myös teoria siihen, miksi paniikkikohtaukset ovat alkaneet vaivaamaan mua, mutta jätän senkin kertomisen toiselle kerralle, koska muuten tästä tulisi tosi pitkä postaus.