Tyhjä paperi, tai no tässä tapauksessa tyhjä sivu, edessäni. Tuijotan ruutua ja mietin, mitä haluan teille sanoa. Haluaisinko kertoa, kuinka saavutat tänä vuonna kesäkunnon tai mistä saisit motivaatiota tulevaan? Kertoisinko omat lemppari treenilajini sekä ruoka-aineet, jotka saavat olosi energiseksi? Kertoisinko, että meillä kaikilla on aina tammikuussa sellainen pieni angsti päällä, johtuen tylsältä tuntuvasta arjesta ja muuten vaan elämästä joka tuntuu niin tavalliselta?
Kertoisinko, että olen purrut kynteni aivan lyhyiksi, repinyt kynsinauhani melkein irti ja puristellut stressistä johtuvia finnejä niin paljon, että naamani on täynnä punaisia läikkiä? Kertoisinko, että olen täyttänyt arkeni vaan mulle tärkeistä jutuista? Ollut itsekäs, perunut juttuja ja kokenut huonoa omaatuntoa, jos en ole flunssan vuoksi mennyt treenaamaan? Kertoisinko, että tujotin taas vatsaani aamulla peilistä, ja mietin, että ”hyi miltä näytän”?
Samalla tekisi mieli kertoa siitä, että jouduin lätkäpelissä kiss camiin, meinasin mennä laulamaan karaokea ja sain naurukohtauksen, kun kaverini kutsui leipäveistä vahingossa ”keittiösahaksi”. Haluaisin sanoa, että tiistaina onnistuin meikkaamaan kulmakarvoistani täydelliset ja ajelin eilen parhaan kamun kanssa varmaan neljä tuntia pitkin Espoota ja Helsinkiä, ja mulla oli niin hauskaa.
Haluaisin kertoa siitä, kuinka menin eilen illalla yhdeksältä salille, koska mun oli pakko päästä salille. Kertoisinko siitä, että mun on vaikea syödä säännöllisesti, kun stressin vuoksi nälkäni on kokonaan poissa. Kertoisinko siitä, että vedin maapähkinävoipurkin tyhjäksi melkein kahdessa päivässä vai sen, että join kahvia nälkääni? Pitäisikö mun olla rehellinen?
Tekisi mieli sanoa, että oon tällä hetkellä tosi iloinen, koska kivoja juttuja tapahtuu päivittäin. Tekisi mieli kertoa, että nautin elämästä ja haluan jatkuvasti oppia uutta. Tekisi mieli sanoa, että olen tosi inspiroitunut ja motivoitunut tulevasta. Samalla tekee myös mieli kertoa, että mua ahdistaa. Ahdistaa olla yksin, ahdistaa jos en pääse treenaamaan ja ahdistaa jos mulla on liikaa juttuja kalenterissa. Voisin myös sanoa, että koko elämä ahdistaa, ja sen voi nähdä juuri niistä mun kynsistäkin, jotka on syöty kokonaan pois. Tekisi mieli kertoa, että laitan itseruskettavaa iholleni melkein joka päivä, koska en pysty katsomaan ihoani muuten peilistä. Tekisi mieli kertoa, että vartalorasvaa laitoin viimeksi joskus syksyllä. Silti jaksan ihmetellä, miksi ihoni kutisee.
Haluaisin myös kertoa, että sain tulehduskipulääkkeet, mutta jo kahtena päivänä unohdin ottaa lääkkeen, koska en vain tällä hetkellä muista tehdä kaikkia asioita. Haluaisin kertoa, että lonkkiini sattuu niin paljon, että itken yksin öisin huoneessani, ja mietin miksi mulla on tässä elämässä niin paska tuuri. Miksi mä joudun 20-vuotiaana kärsimään tällasista kivuista ja heräämään aamu neljältä tekemään lonkankoukistaja venytyksiä huoneeni lattialle?
Tekisi mieli kertoa, että mä oon tosi täydellisyyttä tavoitteleva ihminen, ja petyn helposti itseeni. Haluaisin myös kertoa, että oon tavallaan tällä hetkellä tosi ylpeä itsestäni: siitä millaisen asenteen olen ottanut tälle vuodelle, ja miten olen jo nyt motivoitunut niin huimasti työn tekemisestä ja elämästä noin yleensäkin.
Haluaisin kertoa, että mulla menee hyvin. Haluaisin myös sanoa, että vihaan kaikkea ympärilläni. En halua kuitenkaan sanoa mitään. Antaa elämän näyttää. Antaa elämän yllättää..
Auts. I feel you. Niin paljon samoja fiiliksiä. Melkein sattuu kun iski niin kovaa. Kiva kun jaoit tämän💜
Kerro kiss-camista lisää!!! 😀
Hahaa joo mä voisin varmaan kertoakin!! 😀
Tämä oli ihana, rehellinen kirjoitus. Kiitos siitä! Kuitenkin jäin miettimään tämän (ja muidenkin aiempien kirjoitusten valossa) että mikä sua oikein stressaa? Sulla ei ole mitenkään supervastuullinen työ, ei koulua, raha-asiatkaan ei varmaan stressaa kun kuitenkin käyt töissä ja asut vielä kotona. Sulla on paljon ystäviä ja aikaa toteuttaa itseäsi. En nyt halua mitenkään vähätellä mitään stressin aiheita tai muuta, mutta yritän vähän herättää ajattelemaan, että joillain on oikeesti samaan aikaan työt, opiskelu ja opiskelijaelämän rahahuolet eikä aikaa (tai rahaa) riitä mihinkään ravintoloissa käynteihin tai monen kuntosalin jäsenmaksuihin.
Kiva kuulla, kiitos! Ja en tietenkään sano, että mun ongelmat on samanlaisia kuin joillain muilla – en tietenkään. Meillä kaikilla on omat ongelmamme. En voi kuitenkaan ajatella, että ”noh mun ongelmat ovat vähäpätöisiä, koska muilla on opiskeluhuolia sun muita”, ja mun ongelmat on vaan tällasia turhia. Jokaisen ongelmia pitää ajatella niin, että miltä ne jokaisen omaan elämäntilanteeseen iskostuu. Tai siis, mä en voi ajatella opiskelujuttuja, koska ne ei tällä hetkellä kuulu mun elämään. Sen sijaan mulla on muita juttuja päässäni, ja ne on ne, mitä mä ajattelen tällä hetkellä, ja mitkä vaikuttaa mun fiiliksiin.
Mä teen kahta duunia, yritän pohtia, mitä haluan elämältäni, lisäksi kamppailen ahdistavien ajatusten kanssa ja yritän mahduttaa elämääni tämän kaiken. Mua stressaa tosi moni asia (on myös niitä henkilökohtaisia, joita en täällä blogissa kerro), ja yhdessä ne muodostavat ison stressipallon.
Toivottavasti tää selkeytti edes hitusen, vaikka tosi sekava vastaus olikin!
Voisitko tehdä postauksen sun kulmakarvoista (jotka näyttää tosi hyvin meikatuilta :)). Eli miten meikata samanlaiset?
Apua, oon pelännyt, että tästä tulee kysymys! 😀 Siis kulmakarvat on mulle paha pala meikkaamisessa (ollut sitä aina, ja on sitä vieläkin :D). Oon kyllä nyt lähiaikoina alkanut oivaltamaan, että miten ne kannattaa meikata, joten ehkä mä pian voisin sellaisen postauksen tehdä 🙂
Teksti oli hetkeen yksi parhaimmista mitä oon pitkään aikaan lukenut. Ihan piti ääneen pohtia, että onhan tää sun eikä mun kirjoittama kun niin omalta tuntui. Mä juuri kirjoitin pitkät pätkät muutaman viikon hyvältä tuntuteen blogi tauon jälkeen. Olo oli juurikin sama kuin tekstissäsi, mun teki mieli kertoa mun uudesta työpanoksesta, innostuksesta joogaa kohtaan, tai ikä kriiseilystä, juurikin purruista kynsistä tai peilistä katsoessani ällön tunteesta. Mun teki mieli juuri sanoa se kaikki ääneen ja siinä ja nyt.
On se vain yhtä hämmentävää kuinka samanlaisissa fiilikissä ihmiset yksinään kamppailevat, olivat ne sitten ilon tai ahdistuksen aiheita.
Lisää aitoutta! Sitä ei ole koskaan liikaa <3
mulla on niin samoja fiiliksiä! koen myös olevani tosi samanlaisessa tilanteessa sun kanssa – ollaan samanikäsiä, vietän välivuotta ja asun porukoilla vaikka haluaisin jo omaan asuntoon ja matkustelemaan maailmalle. tuntuu, että oon tosi jumissa, ja hukassa. en tiiä, mihin kouluun haen vai haenko ollenkaan, en tiiä mitä tahon elämältäni ylipäätään. vaikka on töitä ja opiskelen personal traineriksi, on kavereita ja kaikkea, niin silti välillä tuntuu niin yksinäiseltä ja kaikki turhauttaa. kroppa on niin jumissa ettei hierojakaan tiiä pitäskö itkeä vai nauraa, oma ulkomuoto ahdistaa enkä tiiä mihin suuntaan pitäs mennä kun kaikki vaan ahdistaa. haleja liisa <3
Ihanan aito postaus, just tän takia luen sun blogia!! Oot ihan huippu <3
Tuntuu että oot aika ankara itseäsi kohtaan. Fiilaan myös tota ahdistusta tällä hetkellä ja liian usein tuntuu et seinät kaatuu päälle, mutta ehkä ainoo tapa päästä siitä irti on tehdä lista (joko päässään tai sit ihan paperille) niistä ahdistuksen aiheista ja koittaa selvittää niitä sitten yksi kerrallaan. Ja muistaa ne asiat jotka on hyvin, niitä oli tässäkin tosi paljon!
Isot tsempit <3
Ihana teksti, vaikka en tiiä voiko siitä sanoa ihana. Mut tää iski ja vaikka en kaikkeen samaistu, samaistun fiilikseen ja tunteeseen, mikä tästä välitty.
Meillä kaikilla on näitä ajatuksia ja me kaikki painitaan asioiden kanssa, jotka tuntuu epäreilulta ja joiden kanssa tuntuu, että oltais yksin. Onneks ei yleensä kuitenkaan olla.
Ja muista, ettet säkään oo<3